BIISIN NIMI : MASENTUNEEN ITSENI SELVÄNNÄKIJÄ
Mua ei tarvii mitää
nipistää
Oon nii hereil että hirvittää
Ja ku ala mä tätä tahtii kiristää
Silmiä distanssii siristää
Mieti vaaz
Et ehkä metsis olis parempaa
Ku kaupungeis
Luonto taakse jää
Urbaanii elämää
Ei tällast kestä pää
Hetkeekää
Ollaa nii kaukan luonnost että hirvittää
Kaikki vaa sen takii ettei alkas nälättää
Ihmiset joihinki metalli lätysköihi puhuu
kaikki omas pienes kuplassaa
Eikä kukaa tunnu tajuuvan
Et ollaa iha vääräl polulla
Yksilö kollektiivi
Apinan tasolle vajonneen täs citis
Miten lienee jos oot British
Kirjotan seuraavan rivin
Katuu pitkin
muukalaisena maanalaisessa hiivin
Katoon lopulta
Sillan kupeesta
Kohmeiseen ulappaan
Kehoa jättämään taa
Ja herään taas
Missä henget paimentaa
Ja sanoo et yritä uudestaa
Sit painan punast luurii vaa
Ja sanon nii
Et
nyt oli kyl vika kerta
Tuijotan tätä merta
Suru painaa
Maallinen huoli tuntuu nii pienelt kaikki mitä nään
Zoomaan taaksepäin niinku olisin ystävystynyt itseni selvännäkijän kanssa.
Lukukokemuksena mulla Dostoyevski ei mikää Aku Ankka
Ja sadepäivä rankka
Sillo kirjotan riimii mikki naama edes tuijotan tiilii
Mitä siin on tarviimaa ystävie piirii
Ei tarvii sanankaa kiiri
Iha sama o se
Kuuleeko tätä
kukaa
KIRJOITTANUT TOTUUS ETSIVÄ.